Sienestäjälle sieniä, metsästäjälle… metsää?
Suomen kielessä on varsin näppäriä ja käytännöllisiä verbijohdoksia. Marja-sanasta saadaan verbi marjastaa, sieni-sanasta sienestää ja sanasta kala kalastaa. Mutta miksi metsä-sanasta johdettu verbi metsästää tarkoittaa eläinten pyydystämistä?
Miksi metsästäminen ei viittaa puihin, kuten metsä-sana yleensä? Vaikka siinäkin mennään kyllä ihan – niin no – metsään. Metsä on niin paljon muutakin kuin puita. Metsä on mäntyjen, kuusien, koivujen, pajujen, haapojen ja monien muiden puiden lisäksi pensaita, varpuja ja lukuisia kukkia. Niillä kaikilla on oma, yksilöity nimensä. Lajinimien kirjo on huikea.
Opiskeluaikoinani kirjoitin ylös Tommy Tabermannin runon Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen. Se puhuu aitoudesta ja asioiden äärelle menemisestä – neuvoo hylkäämään välinpitämättömyyden ja puolinaisuuden. Kaikella on oma, ansaittu arvonsa. Runon katkelma linnuista ja kukista kehottaa näin: ”Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello.”
Kukkien lisäksi metsä on myös sammalta, jäkälää ja sieniä, ja sienillä vasta mieleenpainuvat nimet onkin: känsätuhkelo, limanuljaska, haisuhapero, piispanhiippa tai lampaankääpä. Sienien ja puiden välinen maanalainen rihmasto, wood wide web, on aivan oma lukunsa, jonka merkityksestä nykytutkijat ovat yhä kiinnostuneempia, vaikka ilmiö havaittiin jo yli 20 vuotta sitten.
Puiden ja kasvien lomassa metsä on tietenkin täynnä eläimiä: nisäkkäitä karhusta hirveen, lintuja metsosta pajusirkkuun, matelijoita kyistä sisiliskoihin sekä hyönteisiä ja hämähäkkejä tuhansittain maan päällä ja alla. Ennen kaikkea mietin monia elintärkeitä lajeja, jotka elävät metsämaassa – niitä harvoin huomioidaan, kun viitataan metsään. Kuitenkin niiden merkitys on huomattava ravintoverkoissa eli hengissä pysymisen jatkuvassa hyrrässä: kuka syö kenet.
Arkipuheessa sana metsä viittaa kuitenkin edelleen yleensä vain puihin. Sanan kuultuaan silmissä siintää ehkä valoisa männikkö, kesäinen koivikko tai vaikeakulkuinen, varjoisa kuusikko. Näin ollen metsästää-verbin pitäisi siis oikeastaan viitata puihin ja niiden keräämiseen, kuten sienestäminen viittaa sienien keräämiseen ja marjastaminen marjojen keräämiseen. Metsästäjän voisi kuulla sanovan: ”Metsästin tästä kaksi hehtaaria sekapuuta” tai ”Aion metsästää ensi vuonna sen kuusikon”.
Vaan mikä sitten olisi metsästämisen sijaan täsmällisempi sana tarkoittamaan eläinten – ja nimenomaan nisäkkäiden – saalistamista? Meillä on jo sanastossamme kalastaa ja linnustaa, ja jälkimmäisessä yksilöidymminkin, kuten sorsastaa. Jos ei haluta simppelisti vain saalistaa, löytyisikö sana, josta saisi kaikkeen eläinsaaliiseen viittaavan verbin? Ja olisiko mahdollista jopa tarkentaa pyydystystermit eläinlajin mukaan, hirvestys-sanan viitoittamana?
Kielihistorialla näyttää kuitenkin olevan sormensa pelissä, ja eläinjohdannaisia verbejä on jo varattu muuhun tarkoitukseen. Sillä voi sitä metsästäjää, joka alkaakin jänistää. Kyllä moinen mahtaa ketuttaa kokeneintakin konkaria.